No mikä tässä nyt on niin ihmeellistä? Ihan tavallinen varsa. Niin. Kuva: Outi Impivaara

Meidän talliin syntyi pienokainen. Hän taitaa olla nyt jotakuinkin viikon vanha ja aivan naurettavan ihana. Nimenkin jo sai, Jump for Joy H, ja nimensä veroinen on nassikka. Kaikki kulmakunnan ihmiset ovat tietty aivan raiteiltaan hänestä. Äitihevo suhtautuu ihmisiin oikein joviaalisti, lasta saa halailla ja rapsutella ihan mielin määrin, mutta annas olla jos joku hevonen tulee kymmentä metriä lähemmäs. Turpasauna (tirsk) odottaa heti nurkan takana!

Ja mitä sitten tapahtui kun Pullukka näki varsan (kaukaa)? Pysähtyi ja katsoi. Näki ja muisti. Sekosi tyystin. Päästeli ääniä, alkoi huolestua. Karsinaan vietyäni hän ei enää syönyt (!!!!), katseli vain haaveellisesti ikkunasta ulos. Kävin tässä välissä auttamassa pikkuipanan vesiboksiin viennissä. Pikkuhevon pylly suihkutettiin ekaa kertaa (en kestä). Pidin häntä lähestulkoon sylissä (yhyy), äitillensä se oli ihan okei. Lapsikaan ei värissyt, katseli vain äimänä. Mie romahin.(yhyy)

Täysin normaali hevosen lapsi, mikä tässä nyt on niiin…Kuva: Outi Impivaara

Sitten menin takaisin Pullukan luo. Hevosparka nuuhki takkiani aivan hysteerisesti ja katsoi minua kostein silmin: ”Katja, anna minun olla raskaana! Lupaan, että ratsastettavuuteni paranee ja olen kevyempi pohkeelle!” Liikutuin vallan ja taisin vissiin luvata, että annan hänen vielä olla kerran raskaana. Mutta EN TÄNÄ KEVÄÄNÄ. (Koko internet on myös tietenkin tulvillaan varsakuvia juuri nyt, myös mm. yhdet kaksoset, jotka voivat, perkele, hyvin. Tosin yksi tyyppi vastasi puhelimeen tallista, oli kaivamassa varsan pyllystä pihkakakkaa. Ei se kaikilla onnistu.)

Niin ja tosiaan köröttelin tallille ihan rauhassa illan suussa. Ajattelin, että kiva kun ei ole kiire, ehdin rauhassa kokeilla Shiversin hoitavaa sukaa ja ottaa siitä kuvatkin, mutta saakelin nuija olinkin unohtanut yhden jutun. Tallin pihalla nimittäin vastaan tulikin iloinen nuorehko nainen, joka sanoi juuri soittaneensa minulle. Olin noin kolme sekuntia hiljaa ja pihalla kuin jne. kunnes tajusin: VALOKUVAAJA TULI OTTAMAAN KUVAA MINUSTA JA PULLUKASTA YHTEISHYVÄ-LEHTEEN. No miten on, olinko juuri meikannut ennen tallille lähtöä? Olinko föönannut tukkaa EDES AAMULLA? Enpä tietenkään, siinä on syynsä miksi olen radiossa töissä. En jaksa meikata enkä laittaa! Voi penaali, että näytin räjähtäneeltä. Valokuvaaja yritti naureskella rohkaisevasti, että ”hehheh, voithan sä käydä autossa meikkaamassa” tajuamatta sitä, että en edes tiedä missä mun meikit ovat, puhumattakaan että ne olisivat mukana. Ilmeisesti ns. julkisuuden henkilöt ovat aina meikattuja. Voi ei.

Kysyin siis jokaiselta vastaantulijalta onko meikkiä mukana. Sain aika monta melko äimistynyttä EI-vastausta, mutta sitten nasahti! Fantastinen tallikaveri oli varautunut kaikkeen ja esim. juuri siihen, että minun pitää meikata tallilla hänen meikeillään. Kiitos tämän toverin, saatoin näyttää etäisesti ihmiseltä. Onneksi hevonen sentään näytti ihanalta.

Tämmöstä ihme pelleilyä ollu taas. Ja ensi kerralla kun tulee tekstiä, se kertoo aivan satumaisen ihanasta hierontavehkeestä. Ja sen jälkeen elikkäs torstaina starttaakin jo Kavioliiton maailmankaikkeuden ensimmäinen ratsastusmatka! Siitä raportoidaan sitten paikan päältä.

Pientä kekkulointia ehkä, mutta kohta kuitenkin sataa tai jotain. Kuva: Outi Impivaara