Olen niin järkyttynyt, että pistin silmät kiinni.
Ei sul mittää huikopalaa siinä olis?
Perjantai alkoi kauan odottamallani hetkellä: ystäväni Niina saapui tallillemme mukanaan kaksi hula-vanteen näköistä metallista rengasta. Niiden läpimitta oli mittaamani 133 cm. Verkko oli haettu postista. Varmuuden vuoksi olin tilannut verkkoa PALJON. Se ei myös ole suinkaan hevostarvikkeeksi suunniteltua verkkoa, vaan jotain kalastushommaa. Siis TODELLA kestävää. Oli aika asentaa Pullukalle laihdutusviritykset tarhaan!
Aluksi vein rouvan pois alueelta sotkemasta. Sitten Teräs-Harri nosti paalin puolikkaan draktorilla heinätelineeseen. Sitten ujutimme kehikot paikoilleen, mutta ei ihan pohjaan asti. Pujottelin verkon putkiin kiinni. Sitten toinen samanlainen päälle: kaksinkertainen verkko varmistaa ahmimisen loppumisen siihen paikkaan. Ainakin vähäksi aikaa.
Ja eikun rouva takaisin tarhaan. Ensin hän keskittyi imuroimaan kaikki mahdolliset heinänmuruset ympäriltä, sitten ukaltautui kurkistamaan itse telineeseen. Ensin muutama hämäysheinä verkon päältä kitusiin, sitten – IIK – peljästyi verkkoa. Tai ehkä ennemminkin tyrmistyi. OOTTEKO TOSISSANNE? ETTEN SAA SYÖDÄ SUU LEVEÄNÄ KOKO PÄIVÄÄ? MITÄ PELIÄ TÄMÄ ON? Loukkaantuneena lähti tutkimaan joko maasta pilkottaisi kevään vihreää tai jotain, ihan sama mitä.
Puolen tunnin kuluttua palasin katsomaan, ja siellähän se ihan touhuissaan kehitteli tekniikoita miten verkon läpi saisi mahdollisimman paljon kerralla.
Senkin viheliäiset nikkaroijat, kyllä mä vielä keinot keksin.
Lauantain olikin vuorossa kisat! Laihtumista ei ollut tapahtunut vielä tavoitesatulavyön vertaa, joten Pullukka tepsutti kohteessa melkein koko päivän PERÄÄNANNOSSA JA VATSA SISÄSSÄ. Me naurettiin hänelle salaa aika paljon, koska yleensä hänellä ei ole kovin suurta intohimoa peräänantoa kohtaan. Kisoihin matkattiin isolla ja menestyksekkäällä porukalla, mutta menestys ei tällä kertaa kohdannut lasta ja Pullukkaa. Pudotus ja yksi ahneudesta johtuva kieltokin, mutta hyvä kokemus, eikö ne niin sano! Päivän pituudeksi tuli 12 tuntia ulkoilmaa. Kotiin palattuamme Pullukka ei suostunut juomaan eikä oikein syömäänkään. Perkele, ei kai se ähkyä puske? Tuikattiin häneen kipulääke ja mentiin kävelemään. Kävellessä rouva virkistyi ja vein sen takaisin laatikkoonsa. Siellä se sitten jo keskittyikin oleelliseen: heinän syömiseen. Uskalsin jättää hänet ja lähteä yön selkään. Korvaamaton tallinomistaja oli käynyt yöllä katsomassa häntä kaksi kertaa. Pullukka oli kysynyt silmät sirrillään onko jo aamu ja joko syödään. Kaikki hyvin <3
Aijoo, PS: Eräs kavioliittolainen ohjasi minut kisapaikalla vessaan ja kertoi myös omistavansa valkean pullukan. Vessakeikan jälkeen kävin katsomassa ja kas: näinpä olikin! Ihan ku meidän Pulde, siellä ne verkassa hiippaili isot pyllyt vipattaen. Ihanat lemmikit!
Siellä menee!
Viimeisimmät kommentit