Kuva: Cami Aschan

Nyt taitaa kirjoittaja taas jymäyttää lukijoitaan pikkuisen. Verta tuli joo, mutta hyttysen kuoltua hevosen nahkalle kesken ruokailun. Hikeä tuli joka paikasta ja kaikilta, kyllä, se on rehellistä puhetta. Henkselinpätkiä saattoi hyvinkin olla, en vain ehkä huomannut.

Oltiin siis naapurissa kilvanratsastusta tekemässä. Lapsi oli ilmoitettu elämänsä ensimmäistä kertaa 100cm:n luokkaan, koska valkku oli sitä mieltä, että kyllä irtoo. Otettiin siihen pohjiks 90cm, että saa löysät pois.

Koimme päivän aikana lukuisia ihmeitä. Ensimmäinen oli se, että käytyämme lainaamassa vetoauto (kiitos, Camuel!), osuimme autolla maailman hitaimman polkupyöräjoukon taakse. He olivat kilvanajamassa, joten heitä ei sopinut ohittaa. Siinä sitten ”kuka kaivaa nenäänsä ytimekkäimmin” -kisaa käymään tms. Ei ollut kiire yhtäkkiä enää mihinkään. Kun ei vaan voinut olla. Joku vatipäisehkö Jaguar-kuski oli kuulemma kurvannut polkijoiden ohi hirveästi tööttäillen. Kuulostaa fiksulta MIEHELTÄ.

Tallille kuitenkin päästiin, eikä ollut enää muuta probleemaa, kuin että Pullukka oli sellaisen leijuvan, mustan, udun peittämä. Kun sen harjasi pois, se lensi hetken ja laskeutui takaisin hevoseen. Erityisen hyvin se kiinnittyi kohtiin, jossa oli showshinea. Eli ns. plus-miinus-nolla-tilanne. Lisäksi Pullukka oli rei’ittänyt (mm. naaman) itsensä muodikkaasti sieltä täältä, ilmeisesti tapaanut ötököitä hiukka väkivaltaisemmin. No, ainakin lapsen paita ja hevosen satulahuopa mätsäsivät.

Rakastan sinua, Katja. Kuva: Cami Aschan

Koppiin mentiin heittämällä ja seuraava ihme olikin: EI KAKANNUT EIKÄ PISSANNUT KOPPIIN KERTAAKAAN. Normaalisti Pullukka pissaa heti ensi töikseen kopin täyteen. Hetken kuluttua hän useimmiten turauttaa piiskakakan seinään. EI MITÄÄN.

Kattokaa, mun auto on selvästi kakannut! Kuva: Cami Aschan

Kisakohteessa aikataulut olivatkin hiukka eri mallilla kuin luultiin, joten lapsi meni yksin tein kävelemään rataa. Me lampsittiin Pullukan kanssa ympäriinsä vailla huolta huomisesta. Mikä tätä hevosta nykyään vaivaa? Se on niin ONNELLINEN! En ole tottunut.

Liiallisen kävelemisen ja verkkaamisen jälkeen Pullukka ja lapsi jysähtivät radalle ja pudottivat ensimmäisen esteen ensimmäisen puomin. Ok. Jännitys loppui siihen, myös heillä. Hetken kuluttua ne molemmat heräsivät ja paahtoivat ihan näyttävästi loppuradan.

Aimo menoa takamailla. Kuva: Cami Aschan

Toin luokka (100cm) olikin sitten melko heti. Aivan eri sykkeellä lähti nuorisolainen ohjaamaan Pullukkaa yli aitojen. Perhana, miten hienosti ne viiletti! 0-0! Saakkelsson! Aarvatkaa olenko nyt poikki! Jännitettiin siinä vielä joitakin ratsukoita kunnes valkeni, että 2. sija! Juhuu! Lapsen elämän ensimmäinen 100cm. Aika tymäkkä aloitus. Oliskohan se ihme numero kolme?

Kuva: Cami Aschan

Saman tien sitten kotiin ja Pullukka suihkuun ja vihreälle. Jestas, että siinä oli kiitollinen hevonen. Oli kyllä omistajakin. Vaikken sillai välitä ruohoa syödä. Koirat kyllä tykkää.

Aurinko paistoi, sai kahvia, hevonen meni koppiin, ei riidelty lapsen kanssa (pahemmin) – voiko paremmin mennä? Voi. Heti kun on saanut hampurilaisen.

Moiccu! Kuva: Cami Aschan

Ja nyt jääkiakkoo: Suomi hei, mä luotan teihin. Torilla tavataan!