Jestas, miten jännä World Cupin osakilpailu! Erityisen jännäksi sen teki se, että kakkoseksi tuli nainen, jolle en taputtanut. Olimme lauantai-iltana muutaman ystävän kanssa katsomassa verrytteleviä ratsukoita. Ihastelimme estoitta sekä hevosia että ratsastajia. Suorastaan nauroimme sille, miten eleettömästi lähes kaikki ratsastivat, vailla mitään ylimääräistä hosumista. Väkisinkin joukossa oli nuoriakin hevosia, mutta kaikki käyttäytyivät moitteettomasti, ihmiset ja hevoset. Laskimme, että parhaimmillaan verkassa oli 18 ratsukkoa, jotka menivät kukin suuntaansa ja hyppivät milloin mihinkin päin, eikä mitään ongelmaa.

Sitten yksi hevonen pelästyi jotain, pysähtyi ja peruutti pari askelta. Ratsastajan ratkaisu oli välitön: ohjat toiseen käteen, raippa toiseen ja kovalla voimalla raippa kylkeen. Hevosen silmät pullahtivat vähän päästä. Näky oli tökerö kaiken sen sulosointuisuuden keskellä. Jos hevonen olisi kieltänyt tai sekoillut mielin määrin, olisin varmaan ymmärtänytkin, mutta kun kyseessä oli niin päivänselvä pelästyminen, meni fiilis. Ei voi mitään. Kuva jäi niin syvälle päähän, että vaikka World Cupissa nainen hyppäsikin eri hevosella, ei tehnyt mieli hurrata. Mukiloi pelästyvää hevostasi omalla ajallasi, älä täällä, muiden nähden. Saat helposti kusipään maineen vaikket ihan hullu olisikaan.

Voi Jessica, Jessica. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.

Voi Jessica, Jessica. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.

Kutakuinkin kaikelle ja kaikille muille voisin jatkaa taputtamista vieläkin. Andrew MacLean on niin hieno mies, että ansaitsee jokaisen aploodin. Juuli Kontio veti sellaisen radan perjantain 145-luokassa, etten ole kuunaan nähnyt: jos hevonen ei ole salamannopea, on keskittävä parhaat reitit. Ja Fardonin kanssa se onnistui. Aivan maailman hienointa katsottavaa.

Pääsin FWB-osastolle haastattelemaan Ville Kulkasta ja Jenna Eeronheimoa, samalla koko kakka kuvattiin myös hevostiimille. Samoin tehtiin myös Hippoksen kuukauden hevosenomistajaksi valitun Stella Hagelstamin kanssa. Stella antoi tulla ihan kunnolla eurooppalaisista hevoskauppiaista: osta suomalainen, niin tiedät mistä se on tehty ja kuka teki. Stella on kunnon ihminen, ja mukava!

Yksi World Cup -luokan ukoista oli melko onnellinen...

Yksi World Cup -luokan oreista oli saavutuksestaan melko onnellinen…

Sori, oli pakko laittaa tuo kuva. Tirskututti!

Päivän päätteeksi mentiin vielä omalle tallille juoksuttamaan Pullukkaa. Pullukan ja Hilpan kuulumisia sitten ensi numerossa,moe!

 

Siellä se hölkkää, keskellä yötä. Sori, Pullukka, oli menoa.

Siellä se hölkkää, keskellä yötä. Sori, Pullukka, oli menoa.