“Aurinko laskee selkäsi taa, se värjää sun hiuksesi punaisellaaa…”

Tänään olin tehokas. Herättyäni vein tyttären töihin, lenkitin koiran ja hain sukset huollosta. Sitten siivosin koko talon sillä seurauksella, että mm. hukassa olleet pintelit ja satulavyö löytyivät. Tämänkö takia jengi siivoaa? Kätevää!

Kun sitten kämppä kiilsi, lähdin tallille aikomuksenani kävelyttää sekä koira että heppa. Matkalla tajusin, että traileri onkin kaivettava hangesta, sillä siihen pitäisi kiipeämän tiistaiaamuna. Sain nimittäin sovittua Valosaaren Marin kanssa, että saamme kokeilla hänen huippukylmä-hoitoaan Hilpan etujalkaan! Olen kuullut niin paljon positiivista huippukylmästä, että päätin kokeilla. Siispä koppia lumesta kaivamaan. No. Ensinnäkin hanki sen ympärillä oli melko kovaa -> kesti hetken kaivaa renkaat jne esiin. Sitten peruutin auton kohdalle vain huomatakseni, että ylimmässä asennossaan kopin tappi oli n. 10 senttiä ALEMPANA kuin auton koukku. Koppi oli ns. juurtunut maahan. Voi saakeli! No ei kun kaikki väkivahvuus käyttöön ja HII-OP! Kyllä se siitä lopulta nousi, kun tarpeeksi suututti.

Surmankaukalo etupurku auki, luulisi olevan ihanan helppoa ja kivaa.

Sitten ajattelin, että tässähän voisi harjoitella vaikka koppiin lähettämistä. Sehän on fiksu homma opettaa hevoselle, jos vaikka joutuu lähtemään tien päälle ilman apujoukkoja. Olin nähnyt, kun pari tallilaistamme opettivat hevosiaan kävelemään itse koppiin, ja ajttelin, että ei se nyt niin vaikeaa voi olla.

Suora leikkaus tunnin päähän. Olemme riidelleet HIlpan kanssa (joka normaalisti menee koppiin melko helposti) pääsemättä lastaussiltaa pidemmälle. Palkintoämpäri seisoo koskemattomana ja meikällä palaa käpy. Se on luonnoliisestikin se, mitä ei saisi tapahtua. Toisaalta, sen myötä annan periksi. Pyydän Hilppaa astumaan lastaussillalle edes etujaloillaan, ja sitten teen heinästä pienen radan koppiin. Se syöpöttelee heiniä hissukseen ja kävelee lopulta heinän perässä koppiin asti. Ämpäriherkut saadakseen pyydän Hilppaa venyttämään naamansa yli puomin. Kun ensimmäinen kerta onnistuu, ajattelen, että pakko ottaa toinenkin kerta. Toki useampi olisi vielä parempi, mutta kun pitää hakea se lapsi töistä. Tai siis lupasin. Niinpä teen enää yhden treenin. Heitän Hilpan siksi aikaa kentälle, kunnes olen tankannut herkkuämpärin. Kun sitten menen hakemaan äidin pikku kukkasta, SE JUOKSEE KENTÄN PERÄLTÄ LUOKSENI. Tais vissiin hänellekin tulla riitelemisestä vähän huono fiilis. Sitten kävelimme suoraan kopille, ja laitoin taas jonoon pienen pienen pieniä heinäkekoja, joita syöden Hilppa askelsi koppiin varsin hienosti. Jumankekka! Taas on kaikki hevosenomistajan tunteet läsnä.

Niin että tämän päivän liikunta CHECK, huomenna hiihtämään ja hepan kans maastoon!

Fiilis oli vähän niin kuin tässä.