Se hetki, kun meni kivasti.

Terveisiä harrastuksemme syvästä päästä! Männä viikolla olen mm. käynyt koulutunnilla epäonnistumassa, estetunnilla olemassa kyydissä ja Nations Cupin palaverissa tekemässä taikoja, että sää heilahtaisikin mukavaksi.

Tämä ratsastus on siitä kummaa, että edellisellä viikolla olin todella taitava sekä omalla, että toisella hevosella. Ihan kiittelin itseäni hyvästä suorituksesta. Tuumin, että mikäs tässä on taitavan ratsastajan mennessä Nations Cupin sisältölavalle juttelemaan toisten taitavien ratsastajien kanssa. Ymmärrämme toisiamme.

Sitten tuli tämä viikko. Tiistaina Hassu Hirvi heitteli ihmeellisiä loikkia pistäessään hanttiin sulkuväistölle. Myös laukassa tiputtiin raville jne. Olisin syyttänyt muitta mutkitta hevosta, mutta kun omakin hevonen meni tänä aamuna vähän miten sattuu. Syytän tuulta, vaikkapa.

Otin tukea päiväunista, koska se on lomalaisen etuoikeus. Arvaatteko mitä niiden ansiosta kävi? En nukkunut yöllä. Huonosti menee.

Pullukkaa ja Lenniä kävin taas morjestamassa, ja Pullukka on laihtunut. Sen kiima oli sen verran kiihkeä, ettei muistanut syödä. Huomenna ne menevät uudelle lohkolle, josko sitten taas innostuisi. Myöskin etukaviot ovat niin kuluneet, että väistämättä korpeaa. Onneksi ensi viikolla tulee kengittäjä. Lennillä on homma pulkassa! Hän on kiva ja reipas lapsi.

Huomenna polkaistaan sitten Nations Cup käyntiin! Huominen näyttää vielä olevan sään kantilta mukava, mutta sitten taitaa tulla vettä. Noinkohan Japanin kruununprinssi on tottunut moiseen? Hän on kuulemma tulossa morjestamaan! Myöskin Monacon Grimaldeja on tulossa paikalle, joten parempi olla paikat kunnossa. Ja miksei olisi!

Tulkaa moikkaamaan! Olen paikalla pe-la-su melko varmasti puolesta päivästä iltaan asti.

Suunhan voi pitää kiinnikin, jos haluaa.

Kuvissa muuten ihanteelliset kesähousut! Ilma vaihtuu jopa POHKEISSA, voitteko kuvitella? Semmosta verkkoa on pohjeosa. Tarkempi tarkastelu täältä.