Kaverin myönteinen katse on hyvä, jos se löytyy selän takaa. Kiitos kuvasta ja seurasta Eeva ja Linda!

Laihdutusleirin seikkailut jatkuvat. Tänään, lauantaina, kuulin, että pieni hevoseni on KESKIVIIKKONA jollain keinoin rymeltänyt (hypännyt?) tarhastaan livohkaan ja yrittänyt kaikin keinoin palata omaehtoisesti vanhaan porukkaansa. Sydämeni särkyy! Olen pilannut ystävyyden! Hilppa tuskin ymmärtää, että jos annan sen syödä vielä litrankin enemmän, se kuolee ylihuomenna metaboliseen oireyhtymään. Niin paksu se on. Tässä ei nyt ole hyviä vaihtoehtoja olemassakaan.

Onneksi urheilupuolella pyyhkii kivasti! Ratsuttaja on bäk, ja kappas, hetkosen teutaroituaan Hilpuri osasi mennä hänen kanssaan oikein kivasti. Se onkin vissiin taidoista kiinni tuo ratsastaminen. Että jos on hyvä, niin hevoset kulkee kivasti. Sovittiin Ratsuttajan kanssa, että hän käy vastedes aina torstaisin. Sehän passaa, koska keskiviikkoaamuisin sovittiin Open kanssa, että me harjoitellaan. Siinä tulee hiki melkein Opellakin.

Tänään palkitsin pikkuhevon maastolla. Päätä viskeltiin taas, ja tein myös karmean virheen. Kokeilimme hieman laukkaa ja ravia, ja voi että se oli kamalaa, koska pieni Hilppa joutui menemään toisen hevosen perässä! Ihan siinä piti pukitella, sekoilla ja riehua. Ja heittää toki päätä. Koitettiin sitten niin päin, että Hilbur on ykkösenä: täysin ongelmatonta. Käsissäni on johtajanaaras. Voihan helvetti. (Koiranikin on johtajanaaras)

Lenkin jälkeen mentiin pitkäst’ aikaa vesiboksiin. Mietin, että viime kerrasta taisikin olla taas puoli vuotta, että mitäköhän. No ei mitään. Aiavn tyynenä oli hän, vaikka suihkuttelin naamaan. On se epeli. Maastossakin se tuijotteli kaikkea mahdollista ikään kuin etsien jotain, mitä voisi peljästyä, mutta kun ei oikein pelota mikään, niin onhan se haastavaa. Sitten on riehuttava ihan tyhjästä. Onneksi käsiteltäessä Hilppa ei pullikoi.

Huomenna pikkuhevo hyppää irtoaitoja, saa nähdä josko saisin jonkun kuvankin räpättyä tällä kertaa!

Siinä jo vähän venkoillaan sitten.