Aah, loma!

Niin hienosti aloitin kirjailijaelämän, että siitä saisi kirjan. Lähdin suurin elkein mökille KIRJOITTAMAAN HEVOSKIRJAA. Ajattelin, että nyt ei haittaa vaikka sataa, meikä naputtaa menemään. Sitten kaivelin kasseja ja tajusin: olen jättänyt läppärin kotiin. Voi nyt helvetti, oliko se ainoa asia, joka piti muistaa? Onneksi mökillä oli myös kaveri poikansa kera, ja sain lainata heiltä vehjettä.

Lämmitän vähän saunaa ja sit kirjotan taas!

Kirjoittaminen lähti kivasti käyntiin! Sain tahkottua useampia sivuja ja olin mielissäni. Eilen aamullakin nakuttelin menemään, kunnes Lapsi soitti. “Mä oon nyt täällä laitumella kattomassa Hilppaa, ja tän takajalka on aika turvoksissa, siinä näyttäis olevan ventti ja riviäkin vielä. En ehdi hakea sitä nyt pois, kun menen ihan just töihin. En saa kuvaa, kun se potkii sillä heti jos yrittää koskea.” Justiinsa.

Mitä tekee äiti? Pakkaa kamat ja ajaa kotiin. Ettei se nyt sujuisi liian leppoisasti, äänikirjaa kuunnellessa ajan ohi oleellisesta risteyksestä ja huomaan yhtäkkiä olevani Pirkkalassa, jonne en todellakaan kuulu. Käännyn Tampereen keskustaan, eihän siitä ole homma eikä mikään kietaista oikealle tielle. Paitsi että Ratinan ohi menevä tie on puoliksi suljettu ja seisomme muina manselaisina neljän ruuhkassa Tampereen keskustassa kello neljä heinäkuussa. Näinkin voi käydä!

Kun vihdoin saavun tallille, törmään ilokseni eläinlääkäriin, jolta kysyn ensiapuohjeet. Hän kehottaa pesemään alueen kunnolla ja kuivaamaan. Näin olin itsekin kaavaillut tekeväni. Sitten päälle lampaankarvakääre.

Viihdyn ihan okei!

Saan onneksi Anulta heti kyydin laitsalle. Hilpan lassoaminen on helppo homma ja tällä kertaa muut hevoset (kaksi tammaa ja yksi varsa, joka kävelee Hilpan perässä leikkisästi etukaviot Hilpan pyllyn päällä) jäävät sopuisasti aitojen sisäpuolelle. En tutki jalkaa vielä, sillä onhan käveltävä kuitenkin. Ohimennen kurkkaan kuitenkin todetakseni, että askel kulkee hyvin. Ei onnu.

Vesiboksissa koko komeus valkenee. Takakavion kannassa on jo ihan hyvin umpeen mennyt haava ja kenties sen innoittamana röhelmää vuohiskuopassa. Pieni hevonen sanoo “ai prkl, kirvelee”, kun suihkutan, mutta tyytyy osaansa.

Edestä.
Takaa. Au.

Huomenna katsellaan taas uusin silmin! Ja hei, eikö kaksi päivää mökillä ole ihan passeli hevosenomistajalle?

Olen parka ja polo.