Hilppa ja Lotta, kuvasta puuttuu Tuksu eli Tukiainen. Kittos kuvasta Isabella H!

“Mene maastoon, siellä lapsihevosesi vahvistuu!” Näin määrättiin, ja minä jumalaa pelkäävänä veronmaksajana teen juuri niin. Olkoon jäistä ja upottavaa, kokemust’ karttuu.

Lähdettiin lauantaina kolmen (kuuden) koplalla liikenteeseen. Ryhmään näemmä hyväksyttiin vain tammat, joiden väri on ruunikko. Hetkosen ykkösenä painoi nuori tamma, joka on Hilpan esimerkki, Läskileirin läpikäynyt nykyinen sporttispurtti. Eihän siinä kauaa mennyt kun Hilbender oman elämänsä vääpelinä katsoi asiakseen johtaa joukkoa. Ei kun kärkeen! Hilppa johtaa edestä. Kerrassaan neuvokkaasti pieni hevonen tarpoi, kysymysmerkkejä aiheuttivat ainoastaan isot kivet. Niitä kun ei ole kotipihassa. Puhumalla niistäkin selvittiin.

Metsään päästyämme polun kulkeminen vaikeutui. Lumi petti ajoittain ja upotuksia tuli. Olin ylpeä pienestä hevosesta, joka tarpoi kaikesta huolimatta. Pääsimme polun päähän, joka loppui pieneen peltokaistaleeseen. Ollaan aiemmin käännytty takaisin aina pellon puolella, ja ajattelin nytkin tehdä niin. No kuinkas sitten kävikään: lunta olikin tupruttanut juuri siihen kohtaan niin paljon, että pieni hevosen upposi kainaloita myöten. Tästähän voisi saada isotkin raivarit, mutta Hilppa fiksuna tyttönä sai vain keskikokoiset ja rimpuili ihan tosissaan. Minä mietin samaan aikaan, että onko järkevämpää istua selässä vai paiskautua alas. Sitten tuumin, että perhana, sitten me upotaan molemmat ja minä jään tod. näk. alimmaiseksi, joten tehkööt lapsi hommia molempien edestä. Kuin ihmeen kaupalla selvisimme. Hilppaa vitutti niin paljon, että se suostui laittamaan korvat höröön vasta puolessa välissä kotimatkaa. En ihmettele! Kerrassaan vastuuton omistaja hällä. Kotimatka sujui kommelluksitta, mutta kostoksi Hilppa heitteli päätään tasaisin väliajoin ihan kunnolla. Lapsiparka!

Seuraavana päivänä oli ihan sovittu maastoreissu, mutta annoin Hilpalle armoa ja juoksutin vaan. Sen selkälihakset olivat vähän juntturassa, joten se oli kaiketi ihan viisas veto. Ihan ilman ylläreitä en suostunut tähänkään lähtemään, vaan asensin hefoiselle suojat jokaiseen jalkaan. Oli nimittäin eka kerta! Ai että kun piti nostella jokaista jalkaa metri ylöspäin! Nohevana  likkana Hilppa tajusi aika pian, että nää taitaa pysyä jalassa, en jaksakaan nostella. Juoksutus sujui kommelluksitta. Niin kai sen kuuluukin jo nykyään?

Laihdutusverkosta: nikkaroin riimuun verkkoa nenäalueelle. Olin tosi ylpeä itsestäni ja sovitin sitä Hilpalle. Turpa ei mahtunut kehikkoon. Fuck. Huomenna uusi viritys.