Back to square one

Ylä- ja alamäkeä on taas havaittu! Eihän tästä ole montaakaan päivää (torstai), kun hevoseni oli kerrassaan hieno Jyken koulutunnilla. Jykke painotti, että jatkat vaan ohjeistamallaan tiellä, vaikka on välillä vaikeaa. Uskoin. Sitä kuvittelisi, että hevonen on hyvän...

Hevonen ja talven riemut

Talvilajihan tämä on, ratsastus! Senkun vain menet sinne hankeen ja viiletät. Paitsi että. Oletko klipannut hevosesi? Jos olet, laita sille edes ratsastusloimi, ettei se kylmety selästä. Selän lihakset ovat useilla arat kylmettymiselle. Toki loimenriekale on hyvä...

Kolme oikein ja varanumero

Niin kuin otsikosta näkyy, viikonlopun estekurssi ei ollut ihan pelkkää onnistumisen juhlaa. Saatan olla hieman raaka itselleni, mutta kolme oikein ja varanumero viittaavat esteisiin, joihin osuin oikealle kohdalle. No, ehkä niitä nyt oli jokunen enämpikin, mutta OLO...

Liike on lääkettä

Tänään piti olla sellainen meno, että tallilla piti oleman klo 13, kun eläinlääkäri tulee ottamaan vielä kerran verinäytteen allergiatestiä varten. Mutta miten ihanaa olikaan, kun Mona soittikin tallin pihasta jo tuntia ennen ja sanoi: "Ei tartte tulla, mä löydän sen...

Perheeseemme tulee neljäs hevonen

Soitin Teemulle ja kerroin uutisen. Hän vastasi: "Onko se sieltä Järkiliitosta se Katja puhelimessa?" Sehän se! Asteikolla 0-100, kuinka järkevää on ottaa vielä yksi hevonen? Vastauksen tietää jokainen hullu hevosnainen: SATA! Palataanpa alkuun. Siis siihen alkuun,...

Arkistot

Kategoriat